============================================================== Lyhyesti: "Tosi valheita" ("True lies") on normaalia heikompi James Cameron -ohjaus, jossa tehokkaan aloituksen ja tiiviin lopetuksen väliin on mahtunut liian paljon sinne tänne hortoilevaa huumorilla ja pikkupornolla lavennettua toimintaa. Näyttelijät ovat kohdallaan hyvissä rooleissa ja Arnold Schwarzenegger sopii koomisiin kohtauksiin paremmin kuin taannoisessa "Lastentarhan kytässä", mutta vika on hyvin näkyvästi Cameronin kyvyttömyydessä rakentaa totuttua kevythenkisempää toimintaelokuvaa; hän on siksi raskaan sarjan visualisti. ============================================================== "Women! You can't live with them and you can't kill them." Hiukankin epävarmemmat näyttelijät per roolityyppi (robottiluja hyvis, ambivalentti kotiäiti, vitsaileva sidekick) ja tämä leffa olisi yhtä syvä floppi kuin oli edellinen Schwarzenegger-rytinä, "Last action hero". "Tosi valheita" yrittää tanakoittaa otettaan yli pehmeämpien K-14-kelpoisten kohtausten tarjoamalla väkivaltaa, rasismia ja seksismiä tiukasti yhteen liitettynä kimpaleena, jossa "agenttikomediahenki" ja muutamat fantasiaan äityvät kohtaukset antavat olevinaan luvan realismin ja sen moraalin ylittävään kertoiluun: tämähän on entistä hersyvämpää väkivaltasatua, eihän tälle ole tarkoitus kuin nauraa jännityksen ohessa. Ja tasan tässä "Tosi valheita" epäonnistuu, koska sen maailmankuva ei ole edes niin yhtenäinen kuin "Last action heron", jossa vastakohta-asetelmilla yritettiin antaa ympäristöille syvyyttä. Elokuvan tunnelmat riippuvat hahmotteluina ympäristöistä ja ympäristöt maailmankuvan antamista mahdollisuuksista henkilöiden toiminnalle. Kun maailmankuva on epävarmasti realismin ja mitä-tahansa-fantasian välimailla, ei katsoja pysty jäsentämään näkemäänsä aiempien kuvakerrontakoventioiden mukaan. Kertomuksen valitsema suunta ei tunnu merkitsevältä, koska se ei ole olemassa katsojan mielessä suhteessa yhtään mihinkään vaihtoehtoihin. Mitä tutumpi jokin elokuvahahmo tai alalaji on, esimerkiksi vanhat James Bond -leffat, sitä tarkemmin uusi elokuvakertomus pystyy ottamaan kantaa katsojan odotuksiin ja antamaan merkityksiä valitsemalleen juonenkäänteelle. Cameron ei yritäkään antaa syvyyttä ympäristöille. Ehkä hän luottaa siksi paljon katsojien alluusioherkkyyteen tunnistaa leffassa vanhojen Schwarzenegger-rytinöiden kohtauksia ja sitä kautta tulkita _millä tavoin_ kyynisen maailmankuvan edustajia hyvikset ja pahikset ovat ja sitä kautta saada mielikuvia minne kertomus voi edetä. Ainoa miten Cameron ottaa kantaa ja tarjoaa todellista vertailukohtaa maailman muuttumiseen suhteessa elokuvailmaisun muuttumiseen ovat runsaat viittaukset Bond- leffoihin. Vertailu on erittäin paikallaan, koska Timothy Dalton - pääosaiset Bondit olivat jo etenemässä hyvää kyytiä muiden actionleffojen suuntaan. "Tosi valheita" osoittaa hyvin miten Bond-leffoille ominainen glamoursankaruus ikuisen poikamiehen 007:n kontolla on nykypäivän maailmassa surkuhupaisa anakronismi. Viittauksien kohteena ovat epäilemättä myös Indiana Jones -leffat tai ylipäänsä supersankareiden kaksoisrooli siviilielämän nynnynä ja aktioelämän sankarina. Cameron yrittää tästäkin aiheesta löytää jotain uutta rakentamalla (heikon) kaksoisjuonen todellisten ja kuviteltujen roolien välille. Eritoten tällä kohtaa leffaan katoaa tatsi: mihin kerronnallinen jännitys on tarkoitus rakentua? Kesken kaksoisjuonen toinen juoni pudotetaan tylysti pois ja keskitytään traditio-olennaiseen eli toimintaan. Helena Ylänen vitsaili Hesarin arvostelussa, että ' "Tosi valheita" on "uuden sukupolven" action-elokuva, kuten autoista ja tietokoneista tavataan sanoa.' Se on hyvä näpäys, koska tässä leffassa esinetoiminnallisuus on niin keskeisellä sijalla ja niin laiskasti ideoitua, että Bond- leffojen leikkikaluhenki tuntuisi jotenkin jopa realistisemmalta! Efektit ja aseet näkyvät siinä määrin _pakollisina_ kuvioina, että katsoja istuu leffassa kuin selailisi Anttilan hinnastoa: mitäs pyrovekotuksia Artulle tänään tilattaisiin. Leffan pahis (Art Malik) ei pääse esiintymään kuin raivon tilassa, näyttele siinä sitten muuta kuin hikeäsi. Toinen Arnold eli Tom Arnold sankarin sidekickinä on hyvä valinta, samoin yllättävä ja aina yhtä raikas Jamie Lee Curtis moniulotteisena kotiäitinä. Joku veijarimaisempi sidekick tai pupuliinimaisempi nainen pelastettavana ja tätä leffaa ei kestäisi erkkikään. Ihmettelen vielä sittenkin miksi Cameron on tehnyt näin vaisun elokuvan Terminatoreiden, Aliensin ja Abyssin jälkeen, kun samalla budjetilla ja efektikalustolla hän olisi saanut leikatuksi puolentoista tunnin toimintapalan, josta olisi tullut pieni hieno klassikko muiden jatkoksi. Toivottavasti Cameron ei ole täysin hylkäämässä leffojensa "myyttis-traagista" (Ylänen) viritystä. Katsokaapa vaan miten Ison Artun ilme muuttuu kun päästään hassutteluosuudesta taas toimintaan. Ja joo, kääntäkää katseenne toisaalle, kun Ison Artun näytteleminen on pelkkää pakkoirvistelyä sentimentaalisiksi tarkoitetuissa perhekohtauksissa. Voi voittajaa, kun aktio väännetään "Undercover Bluesin" tapaiseksi naureskeluksi. "Tosia valheita" voi suositella vain sellaiselle joka ei ole nähnyt traileria ja tietysti vannoutuneille Ison Artun ihailijoille. Sitäpaitsi lopun krediittitekstit kandee taas istua ja nähdä Tom Arnoldin viimeinen vitsi. -- mg soikkeli Soikkelin elokuva-arkisto