================================================ Lyhyesti: "Underground" on raisu, fellinimäinen veijaritaru Jugoslavian lähihistoriasta. Sodan sirkus, kommunismin teatteri ja elokuvan teon spektaakkelinen leikki yhdistetään älykkäästi. Loppua kohden nauru muuttuu irvistykseksi, joka on pakko niellä: sodan farssisuudessa on eroja. ================================================ Kuinka kuvata tuskallista ja vähemmän kunniakasta lähihistoriaa siten, että vieraankin kulttuurin kontekstissa voidaan nähdä sekä yksittäisten elämien ilo että yleisen elämän toivottomuus? Miten tehdä miehityksestä ja sodan telaketjulogiikasta elokuvaa siten, että katsojan on lähes pakko tulla lähemmäksi kuvattua maailmaa, eikä etäännyttää sitä muuhun kulttuuriin kuuluvaksi ja niveltyväksi tragediaksi? Historiaa käsittelevät komitragediat, joissa oma nauru kauhistuttaa katsojaa, ovat latteimmillaan kuin elokuvan airasamulin: irvokkaan naurun herättäjiä ajan kulkua vääristävissä piirteissään, anakronismissaan. Esimerkiksi Rauni Molbergin taannoinen "Ystävät, toverit" oli hivenen tollo, joskin tavallaan kunniahimoinen yritys näissä komitragedisissa piirteissään. Mutta parhaimmillaan historiaa pienestä ja omituisesta vinkkelistä katseleva komitragedia on niin ajaton ilmestys, että "Peltirumpu" tai "Underground" tuntuvat yhtä tuoreilta niin kauan kuin ihmiset rakastavat ja vihaavat, ylipäänsä. "Underground" (1995) on hulppean sentimentaalinen, räävittömän slaavilainen käsitellessään kolmiodraaman uhreja läpi Jugoslavian ylhäältä ohjaillun historian. Se pystyy ylistämään kuvakielellään niin rakastavaisten viattomuutta kuin halujensa voimalla eteenpäin puskevia miehiä ja naisia, joille politiikka on vain yksi mustan pörssin muoto. Ehkä se onkin "Undergroundissa" koskettavinta, että politiikkaan ei liitetä hivenenkään ylevän koomista, vaan se on alusta loppuun pelkkää sirkusta, joka ei juurikaan eroa kriisiaikojen keinottelusta. "Undergroundille" on vaikea löytää vertailukohtaa, miten sen historialle irvaileva tarina ja tasainen kuvakerronta kohtaavat. Lars von Trierin "Europessa" oli yritystä samanlaiseen ajattomuuteen, Euroopan lähihistorian läpivalaisuun. Jos näkee toisen Jugoslavian sotahistoriikin, "Vukovarin", pian "Undergroundin" jälkeen on yhtäältä häpeissään siitä kaikesta naurusta, johon on purskahtanut U-leffassa; toisaalta tajuaa kuinka kapea on dokumenttiotteestaan huolimatta "Vukovarin" näkymä maansa historiaan. Nauru käy syvemmällä kuin luoti, koska siitä ei voi koskaan täysin toipua. Kaikkein hurjinta tämän leffan jättämissä tunnelmissa on itselleni se, kun näin pääroolin näyttelijättären, Mirjana Jokovicin, aivan vastakkaisessa mutta täsmälleen samaan ympäristöön kuuluvassa roolissa, realismia tavoittelevassa "Vukovar"-leffassa. "Undergroundin" intohimoinen ja haikeamielinen Natalija oli "Vukovarissa" pohdiskeleva ja sodan raiskaama uhri. Sarajevosta kotoisin olevan Emir Kusturican elokuvat ovat olleet aina komeita fantasian ja toden sekoituksia ("Mustalaisten aika" [1989]", Arizona Dream" [1993]), mutta myös surun ja riemun poliittisesti äkkivääriä yhdistelmiä. Suomalaisille tutuin Kusturica lienee "Isä on työmatkalla"-elokuvasta (1985), joka taittiin nähdä jo telkassakin. Sen isäpääroolissa oli Miki Manojlovic, joka on myös "Undergroundin" toisessa miespääroolissa. Jotain olennaista Kusturican elokuvien luonteesta kertonevat myös nämä häneen itseensä liitetyt anekdootit (peräisin IMD:sta): "In 1993, he challenged Vojislav Seselj, leader of Serbia's ultranationalist movement, to a duel. He suggested that it should be in the ultheart of Belgrade, at high noon (!), with any weapon Mr. Seselj chooses. Vojislav Seselj refused this offer saying that he "didn't want to be accused of a murder of an artist". In 1995. Kusturica knocked down (during the FEST - Belgrade's International Film Festival) Mr. Nebojsa Pajkic, leader of New Serbian Right Intmovement. Symbolicaly enough, Mrs. Pajkic tried to protect her husband by hitting Kusturica with the small bag, a present from Radovan Karadzic, leader of Bosnian Serbs." -- Tämä on leffa-arkistoni 200. kritiikki, kirjoitettu Turussa 8.4.1997. M.G. Soikkeli Soikkelin elokuva-arkisto