================================================== Lyhyesti: "Vukovar" on synkeä ja ilmeisen puolu- eeton kuvaus Jugoslavian sodasta. Se ei ole aivan dokumentaarinen, eikä vain draaman keinoin taus- toittava, mutta muutamin hetkin hyytävä leikkaus koko Euroopan historiaan. Vain tarinana lattea. ================================================== Pieni uutinen aamun (1.4.-97) Hesarissa: "Sadat raivostuneet serbit heittelivät maanantaina tiiliskivillä ja kananmunilla Kroatian hallitsevan HZD-puolueen edustajia, jotka aloittivat paikallisvaalien kampanjan Vukovarin kaupungissa servien edelleen hallitsemassa Itä-Slavoniassa. Kukaan ei vahingoittunut vakavasti, mutta vieraat piti pelastaa YK:n rauhanturvaajien miehistönkuljetus- vaunuilla. Vaalit pidetään kahden viikon kuluttua. Itä-Slavonia on viimeinen serbien valvoma alue Kroatiassa. Sen on määrä siirtyä Kroatian hallintoon ensi heinäkuussa. Serbit ja kroaatit kävivät alueella puoli vuotta kestäneen sodan Kroatian itsenäistyttyä 1991." Elokuva "Vukovar" kuvaa tätä puolen vuoden sotaa, joka ei ollut sen kaoottisempi tai mielettömämpi kuin sodat yleensäkin, mutta jossa tiivistyi ehkä enemmän Euroopan historiaa kuin muutamissa muissa mantereen joukkokahnauksissa. "Vukovar" osoittaa selväksi, miten vaikea on muuttaa tarinaksi sodan kaltaista, poliittisten pakkomielteiden yhteen rämähtävää onnettomuutta - ja kuinka tarpeellista sellainen kertomustyö kuitenkin on. Elokuva lähestyy aihetta vähemmän omintakeisesti sodan erottaman romanssin keinoin ja laatii varsin lohduttoman realistiset loppupäätelmät rakastavaisten ja kansojen kyvystä fuusioitua. "Love is the price, freedom is the cost"? Ehkäpä elämän arvokkuudesta olisi voitu kertoa paremmallakin tarinalla kuin romanssin ympäriltä, mutta tuskin mikään aihe paremmin vaatisi katsojien moraalisia kannanottoja? (vrt. "Underground") Ketkä sotivat ja miksi? Siihen "Vukovar" antaa kuvan yksittäisten ihmisten tasolta, ja epäilemättä hyvin todenmakuisen kuvan: vuosia serbit ja kroaatit ovat voineet asua rinnatuksin, eivätkä heimo- tai kansallisuusrajat ole merkinneet mitään, kun ihmiset tykkäävät toisistaan ihmisinä. Kansallisuusaatteita korostava politiikka tulee aina jostain ylempää kuin elämänpiirit, eivätkä yksittäiset ihmiset pysty aina ymmärtämään edes niitä ideologisia intohimoja, jotka näyttävät perustuvan heille tuttuun etniseen kulttuuriin. "Vukovar" osoittaa käytännön elämässä toteutuvaksi sellaisia joukkoliikkeiden mielettömyyttä koskevia teorioita, joita mm. Elias Canetti on esitellyt (teoksessaan "Masse und Macht", 1960). Niinpä elokuvaa ei voi olla katsomatta myöskin siihen nähden, millainen suomalaisessa ilmastossa voisi olla vastaava tilanne, josta erinäiset sydäntä ylentävät laulut petollisen runollisesti haastavat: "Kun luokkasi lähtee liikkeelle, saa porvari potkun perseelle". Kunpa se olisikin niin selkeää, että edes luokka vasten luokkaa. Mutta "Vukovar" todistaa, että sodassa katoaa tyystin kaikki moraali ja kaikki ne ylevät lähtökohdat, joiden nimissä kaksi hakee kolmatta aseisiin. Juuri ne ihmisryhmäin tolloimmat kerrokset, joiden parista on päässyt turvallisesti eroon vaikkapa koulutuksen ja duunin ansiosta, ovat ne raskaimmin liikkuvat voimat, joita ei voi enää hidastaa kun joukkoja aletaan mobilisoida hallituksen tai eturyhmän lippujen alle. "Vukovarin" latteus on siinä, että se on jokseenkin kömpelö yhdistelmä varovaista realismia, Shakespearen kuningasdraamoja muistuttavaa sotapsykedeliaa, romanssia, propagandan ironisointia, ja visuaalista surrealismia, jossa toivon ja humanismin symbolina lennähtelee valkoinen riikinkukko yli mustaksi poltetun maan. Leffasta henkii Euroopalle osoitettu vastalause ja hätähuuto. Sen huudon erityinen kohdistamattomuus ja tarinan väljyys koituvat leffan heikkouksiksi. Lopultakin "Jäähyväiset aseille"-tyyppinen romanssi voisi vedota jopa enemmän (aivan kuten Anne Frank -tyyppinen päiväkirjajulkaisu Sarajevon tapahtumista) Euroopan puolikuuroon ja puolisokeaan hyvinvointivyöhykkeeseenn kuin aiheensa hajanaisuudelle uskollinen kertomusrakenne. Entä kuinka "balkanilainen" leffan tarina sitten on? Samaisessa aamulehdessä journalismi paljastaa katsantonsa kapeuden toisessa kansallisessa yhteydessä: "Pääministerin selvittämätön murha on edelleen syvältä riipova kansallinen trauma, koska se horjutti ruotsalaisille ominaista uskoa elämän hallittavuuteen." 1.4.-97 HS Nämä "kansalliset traumat" ovat kyllä käsitteellisiä miinoja tämän mantereen yrityksille ymmärtää omaa historiaansa. "Kansalliset traumat" samoin kuin "Euroopan unioni" ovat niin katalia vitsejä, että eivät niitä vaivaudu edes välittämään muut kuin ne jotka saavat duunista puolipimeää valuuttaa. "Vukovar" kertoo tämän vitsin niin hurjin piikein ja vitsilleen itkien, että sen pitäisi olla pakollista katsottavaa kaikille, jotka välittävät analyysejä "kansallisista traumoista" ja "paikallisista kriiseistä". Katso myös arvostelu elokuvasta "Tervetuloa Sarajevoon". -- "ISÄNMAALLISUUS (s.) Palaa roskaa jokaiseen soihtuun, jolla on kunnianhimoa valaista sen nimeä. Tohtori Samuel Johnsonin kuuluisassa sanakirjassa isänmaallisuus on rajattu lurjusten viimeiseksi turvapaikaksi,--". Ambroce Pierce -- Soikkelin elokuva-arkisto