======================================================== Lyhyesti: "Valehtelija, valehtelija" on idealtaan toimiva oikeussalikomedia, jossa Jim Carreyn elukka- mainen huumori on paikoin oikeasti hauskaa pykäläin pilkkaa. Ohjaaja ja tyylilaji ovat samat kuin filkoissa "Ace Ventura" (1994) ja "Nutty Professor" (1996). Krapulapäivälle. ======================================================== Tulee tilanteita, joissa illan elokuva valitaan useamman ihmisen krapulapäivän ratoksi, ja jolloin leffan onkin oltava mahdollisimman vähän ajattelua vaativaa viihdettä, vaikkei kuitenkaan kaikkein tollointa camp-huumoria tai oksettavaa, vääpelikörmy-tasoista idiotismia. Sellaista hetkeä varten elokuvateattereiden tarjonta on pysynyt viime vuosinakin, teattereiden vähenemisestä ja leffalaadun kapeutumisesta huolimatta riittävänä, etteikö peräti pelottavan runsaistuvana. Esimerkiksi käy viimeisin Jim Carrey -filmi, jossa miljonäärikoomikolle on yritetty kirjoittaa vähän kurinalaisempi rooli asianajaja Fletcher Reedenä. Periaatteessa huumori syntyy lähinnä siitä, miten Carrey yrittää pitää pokkansa virallisessa työssään ja asiallisessa virkapuvussaan, mutta satunnaisen satumaisen eli disneymäisen opettavaisen kohtalon vuoksi hän joutuu vuorokauden ajan ponnistelemaan pystyäkseen valehtelemaan. Idea on siis sama kuin Carreyn lopullisesti huipulle nostaneessa "Mask'issa" (1994): ihmisessä piilee pimeitä, eläimellisiä voimia, jotka voivat milloin tahansa nousta pintaan, mutta oikein suunnattuna nämä itsekkäät ja ahneet voimat vievät puhdistavaan oivallukseen oman elämän laadusta. Kuvioon kuuluu, että ainoastaan miehellä on oikeus näiden pimeiden voimien läpikäymiseen ja niistä oppimiseen. Itsekäs, viettelevä ja perheen ulkopuolella toimiva nainen on ainoastaan huvittavaksi tehty uhri tällaisissa amerikkalaisen elokuvan Jekyll & Hyde -fantasioissa. Yhden miehen kasvoshowta vetävän Carreyn vastapainona on todellisuustajuisen leppoisaa ja aikuismaisen vakavaa äitihahmoa hyvin rakentava Jennifer "Megin sisar" Tilly. Jos huomasit huohottavasi "Boundia" (1996) katsoessa, niin tällä kertaa huohottamisesta huolehtii Carrey, ja Tillyn tehtäväksi jää kaitsea aikuisen lapsen ja pikkuvanhan kakaran perään. Mikäli katsoja sietää Carreyn miljoonan dollarin kokoista egoa ja valkokankaan varastavaa apinatyötä, sekä yhden pallinaamaisen kakaran ylinäyttelemistä, hän saa kyllä palkakseen muutamat hillittömät naurut niissä kohtauksissa, joissa Carreyn repeäminen totuuden edessä näyttää voimattomalta. Juuri tämä on myös kiinnostava, totuuden ja valheen suhdetta pohdiskeleva ulottuvuus "Valehtelija, valehtelija" -elokuvassa: kuinka koomista totuudelle antautuminen voi olla ja kuinka monella tapaa totuutta voi kiertää, kun jokainen totuus on kuitenkin pelkkä asiayhteyteen sidottu kompromissi havaintomallien välillä. Onko totuus yhtä kuin se osa omaa havaintoa, jonka jättää kertomatta? Tässä elokuvassa totuus on yhtä kuin oman halun mukainen havainto _ja_ halu pitää kiinni itsekkäästä havainnosta muiden käytöksen selittämiseksi: Sinusta pidetään, koska sinulla on suuret rinnat' - sen lisäksi että totuus on pakkoa paljastaa oma heikkous, omat pettymykset ja omiksi uskotut toiveet. On mielenkiintoista nähdä "Valehtelija, valehtelija" -elokuvassa Molieren "Ihmisvihaajan" moderni versio, jossa päähenkilö puhuu todempaa kieltä kuin ihmisyhteisö tarvitsee toimiakseen oikeudenmukaisesti, ja mitä komitragediaa tästä sitten seuraa. Carreylle kirjoitettu elokuva on - tietysti? - armottoman mies- ja isäkeskeinen. Mies pelastaa oman perheensä vaikka tulee tuhonneeksi toisen, koska hän yhden päivän totuuksien kautta lunastaa paikkansa perheen kinginä ja lapsenuskon kirkastamana velikultana. Toisaalta juuri leffan ideologisen aineksen kautta voi nähdä mihin ylirehellisen totuuden puhujan hahmoa tällä kertaa käytetään. Vastenmielisintä filkan pakkohuumorissa on lopputekstien alle sijoitettu kokoelma "epäonnistuneita" kohtauksia, joilla vakuutetaan että Carrey on todellisuudessa vieläkin hauskempi kuin hänen hahmonsa. No, falskiuden kauppiaana Jim voi tietysti tehdä mitä haluaa, mukaanlukien ylistää perheonnea sen jälkeen kun on jälleen purkanut oman liittonsa. Katsojat äänestävät leffalipuillaan, mihin suuntaan apinahuumori jaksaa naurattaa. -- ################ M.G. Soikkeli Soikkelin elokuva-arkisto