============================================================== Lyhyesti: "Varkaat" on kiinnostava kehitelmä ranskalaisen rikosjännärin lajista, joskaan kaikki romanttinen ja yhteis- kunnallinen aines ei ole sulautunut toisiinsa sujuvasti. Usealla näkökulmalla pelaava tarina kolmesta rakastavaisesta ja erilaisista kunniakäsityksistä sekoittaa kylmän kyttäleffan ainekset kädenlämpimään lesboromanssiin. Huom. Deneuve-bonus. ============================================================== Eurooppalaista laatuelokuvaa näkee niin harvoin, että sitä vähää, mitä silmilleen saa, arvostaa ja ennakkoarvostaa liikaakin. Odotin "Varkaiden" (1996) tuntuvan miellyttävän elegantilta sadepäivämatinealta, odotin nokkelia film noir -hahmoja harmahtavan kirjavassa kaupunkimaisemassa - mutta elokuva alkaakin lumen ympäröimästä vuoristomaisemasta ja näyttää enemmän ranskalaiselta kasvukertomukselta kuin hienostuneen kovalta rikostarinalta. Vasta vartin kohdalla leffa siirtyy siihen näkökulmaan, jolla leffan odotti alkavan: citykytän arkipäivään Lyoniin. "C'est important d'avoir un ennemi, c'est meme vital". Tällaisia siirtymiä lajityypistä toiseen leffa tekee 6-7 kertaa. Ne sopivat leffan kokonaisuuteen ollessaan ajallisesti pitkiä mutta kerronnallisesti pieniä hyppäyksiä. Samalla vaihtuu kertojaääni ja näkökulma: gangsterin pikkupojasta tämän poliisisetään, lahjomattomasta poliisista biseksuaaliin karkulaiseen ja edelleen filosofian professoriin, kunnes kierros alkaa alusta. Ranskalaisessa rikosleffassa tuntuu ihan itsestäänselvyydeltä, että episodeja yhdistää se, kuinka kukin makaa kenenkin kanssa. "Varkaat" haluaa tehdä oikeutta monenlaisille rikollisille ja rikoksen tarkkailijoille. Käytännössä jokaisella suurkaupungin henkilöistä on yhtä epätäydellinen tapa elää sen rikollisuuden kanssa, joka koskettaa heidän elämäänsä. Elokuvan koomisin, mutta myös surullisin kohtaus on se, jossa pikkurikollinen haastattaa filosofian professoria toivoen kuulevansa rahan tienaamisesta jotain syvällisen tärkeää; hänelle filosofia tarkoittaa samaa kuin oveluus ja oveluus samaa kuin oman keinottelun korkein aste. Film noirin ja laajemminkin gangsterileffojen perinnettä jatkaessaan "Varkaat" esittää määrätietoisen tylyn maailman, jossa - edelleen perinteen mukaisesti - on välähdys hyvää uskoa ja aitoa ihmetystä. Elokuva tuo rikoksen ja rakkauden avulla yhteen ihmisiä, jotka eivät muutoin kohtaisi, ja tekee näiden toimista miltei-aukeavia-arvoituksia. Miksi poliisietsivä Alex haluaa maata lesboprofessorin kanssa? Kiehtooko häntä naisen edustama asema ja seksuaalisuus sellaisena sosiaalisena roolina, johon liittyisi pelastus niistä kovista miehenä pätemisen laista, joita Alexin on pakko noudattaa pystyäkseen jatkamaan työssään? "Varkaat" antaa tilaa neljän keskeisen henkilönsä esittelylle ja muutokselle, joten se venyy hieman liikaa kaikkiin suuntiin; ei paljon, mutta tuntuvasti. Yhtäältä se tekee "Varkaista" elokuvan, jonka tylsistäkin osista nauttii vasta nähtyään kokonaisuuden, nähtyään kaikki ne eettiset pakotiet, joita elokuva esittää ulos suurkaupungin rikoksilla aidatusta ahdistuksesta. Toisaalta "Varkaat" ei kuitenkaan houkuta näkemään uudelleen, koska sen tunnelma perustuu enemmän risteäviin tarinoihin kuin risteäviin kuva- ja näyttökulmiin, filmillisten virtojen yhdentämiseen. Episodien ajoittaminen kahden takauman avulla onnistuu kyllä veteraaniohjaaja André Téchinéltä erinomaisesti, mutta mihinkään jännityksen ja odotuksen luomiseen sillä ei edes yritetä pyrkiä. Elokuvan jälkimmäinen tunti etenee niin hidastellen, että rikosjännärin vaikutelmilla vauhtiin lähtenyt katsoja katselee ikään kuin taakseen: mihinkäs se filkka jäi? "Varkaissa" ei ole juuri lainkaan väkivaltaa, vaikka se käsittelee Lyonin gangstereita; tämäkin luo elokuvaan tuntuman rikoksen ja rakkauden yhteisestä arjesta. Sen sijaan seksuaalisuutta käsittelevissä tilanteissa "Varkaat" on peräti kömpelön esitelmällinen. En tarkoita sitä, että hotellipanon tai lepakkokylvyn kuvaus tulisi olla erityisen sofistikoidusti koottu kohtaus, jotta hyvä seksi saisi ansaitsemansa arvon kovaa elämää piristävänä tähtihetkenä - vaan sitä, että nuo kohtaukset on kuvattu kliseisemmin kuin niihin osallistuvat henkilöt muuten kuvataan. Vai onko rikoksen ja seksin harjoittaminen sitten aina yhtä rutiinimaista ja sitä voi kuvata vain kauniiden kliseiden lävitse? Jos leffa pyrkisi tällaiseen väittämään, luultavasti se tekisi rinnastuksen jotenkin tietoisemmin. Päinvastoin, mielestäni "Varkaat" haluaa tehdä selväksi, että 1990-luvun Ranskassa ammattirikolliset ovat sielultaan pikkuvirkamiehiä, ja siksi eettisesti valpas etsivä Alex näkeekin heidän olevan yhtä tylsiä kuin kollegansa poliisiasemalla; että ainoastaan yö tekee ihmisistä kauniita varkaita, jotka ymmärtävät viemänsä ihmisen arvon. Näyttelijät tekevät tästä elokuvasta jopa pienen juhlan, ja siinä syy miksi elokuva kannattaa nähdä jo teatterissa. Kulmikas Laurence Côté opiskelijana, joka siirtyy vähitellen rikoksen maailmaan, on katukissamaisuudessaan huomattavasti kiinnostavampi kuin mikään Béatrice Dallen esittämä Bettypanopuu-pehmolelu. Sydäntään vartioiva kyttä on Daniel Auteuilin (mm. "Tunteeton sydän") esittämänä hillityn epävarma, ilmeettömien poliisihahmojen pitkässä jatkumossa erittäin asiallinen roolityö. Catherine Deneuve katoavan, sivistyneen maailman edustajana on tämän leffan takuu. Deneuven on kuin ranskalaisen älymystön ruumiillistuma: hauras mutta päättäväinen, rampa mutta kirkasälyinen, uteliaisuutensa umpikujaan houkuttelema. Ja mikä parasta, leffassa on harvinaisen hyvä lapsinäyttelijä (Julien Rivière), jonka varaan leffa olisi voinut rakentua vieläkin enemmän - edustaahan hänen hahmonsa ainoaa, johon kaikki tämän leffan ihmiset kohdistavat moraaliset odotuksensa. Jos pojasta on polvi parantuakseen hänen tehtävänsä on kehittyä paremmaksi roistona, ehdottaa "Varkaat"-leffa. Työ tekee meistä varkaita. -- M.G. Soikkeli Helsingissä 13.10.1998 Bio City 1:ssä Soikkelin elokuva-arkisto