=================================================================== Lyhyesti: "L.A. Confidential" on leffasyksyn yllätys, 90-luvun "Lahjomattomat", jossa film noir'ista tutut hahmot ovat entistäkin raaempia, kovempia, ja kunniallisempia. Korruptiojuonten kimppu aukeaa niin siististi, että kässärin Oscar kuuluu varmasti tänne. =================================================================== "Just the facts, Jack." Nämä ovat ihmisiä, jotka eivät syö tai juo, nuku tai rakasta. He elävät vain ja pelkästään moraalin kaltevalla pinnalla, etsivät rikosta, johon iskeä tukeva jalansija; mitä synkempi rike, sitä tukevampi paikka valita puolensa. Nämä miehet ovat pelkästään pahoja tai turmeltuneita, nämä naiset huoran näköisiä näyttelijöitä tai Hollywood-tähden näköisiä huoria. Leffaharrastaja tunnistaa nopeasti, että mitäpäs muuta nämä ovat kuin film noir -elokuvan stereotyyppejä. Mutta mistä lähtien heidän omin maailmansa on ollut nimenomaan LAPD, Los Angelesin poliisidepartementti? Ehkä siitä pitäen, kun tuo Hollywoodin nurkkia siistivä kyttäkeskus on studioiden toimesta muodostunut toimintaelokuvien keskeiseksi mythokseksi; L.A.:n poliisivoimat ovat nykypäivän Olympos, jossa toinen toistaan tuhdimmat sankarit kestävät haavansa ja kostavat kunniansa edestä. Sellaiset leffat kuin Polanskin "Chinatown" (1974) tai Friedkinin "To live and die in L.A." (1988) ovat luoneet samaisesta paikasta myös hienostuneemmin kieroutuneen kuvan, puhumattakaan runsaasta dekkariproosasta. James Ellroyn tuoreeltaan suomennettuun romaaniin perustuva "L.A. Confidential" (1997) käyttää hyväkseen LAPD:n myyttisyyttä eritoten film noir -gangsterifilmien perinteeseen nähden. Testasin Ellroyn kirjaa kaupassa aukaisemalla sen sattumanvaraisesti kahdelta kohtaa; jo toisella aukaisulla päähenkilö löytyi toipumasta viinankäytöstä. Maistiaisen perusteella siis peruskamaa. Kirjakritiikkien mukaan Ellroyn dekkari on kuitenkin varsin sotkuinen juoniltaan. Ilmeisen hyvin sovitetussa leffaversiossa sotkut selvitetään ja juonet oiotaan loppua kohden - ilman että yleisen myrkytyksen maku on laimentunut. Koska leffa kehittää kerrontaansa niin harvinaisen sujuvasti neljän keskushahmon kautta, katsoja todentotta tuntee olleensa moralistisen toiminnan kyseenalaisessa eturivissä; siellä missä paha maku suussa on todiste film noirin ruudinväkevästä sisällöstä. Filkan siloiteltu, joskin yllättävyydessäänkin johdonmukainen loppuratkaisu on tyylipoikkeama muuten linjansa tiukasti pitävässä elokuvassa. Näkisin loppuratkaisussa jotain samaa tolloutta, jolla 90- luvun jenkkiviihde ylipäänsäkin pyrkii ylivoimaisen pitkälle pehmittämään katsomiskokemusta ja varmistamaan tarinan sulkeuman myyntikelpoiseksi viihdepaketiksi. Film noirin traditiota vastaan sellainen sotii jyrkästi, puhumattakaan siitä, miten ajattelematon on sijoitus leffan naisrooliin: Kim Basinger on järkyttävä valinta mihin tahansa elokuvaan, johon tarvitaan näyttelijää, mutta film noir'in perinteessä bimbopokaali on tavannut olla yhtä kylmä kuin rauta kädessä; "L.A.Confidential'in" keskeinen naishahmo on pelkkä pehmolelu, jolla yllytetään mies herkistymään. Kim Basinger esittämässä briljanttiluokan huoraa on niin anakronistinen 90-luvun ilmiö, että leffalta voisi tiputtaa arvostelutähden jo siitä hyvästä. Muutoin näyttelijävalinnat ovat tämän leffan parasta antia. Australialaiset Russell Crowe ja Guy Pearce päärooleissa ovat tuoreita kovakasvoja, joille "L.A. Confidential" voipi olla suuren näytön paikka. Pearce voi olla tuttu vähemmän machona hahmona "Priscilla - aavikon kuningatar" (1994) -dragleffasta; Crowella puolestaan on ollut pieniä rooleja leffoissa kuten "Nopeat ja kuolleet" (1995). Aina yhtä kasvovalmis Kevin Spacey kolmannessa kovanyrkkisen kytän roolissa on hyvä täydennys, sillä Spacey on edellisten tavoin "ajaton" ja tähtenä kulumaton olemukseltaan. James Cromwell on tuttu kaitakasvo monestakin filkasta, mutta nyt hän on parkkiintunut poliisipäällikkö tönimässä alaisiaan moraalin molemmilla kaistoilla, myötä- ja vastavirtaan. Yli kaksituntinen filkka on niin tarkasti rytmitetty, että katsoja tuskin muistaakaan leffan alkuosaan johdatelleen kertojaäänen katoamista. Vuosi sitten teattereissa pyörineen "Epäillyt"-leffan ("kriitikkohitin", kuten Helena Ylänen näitä filkkoja vertasi 31.10. HS) tavoin "L.A.Confidential" pelaa katsojan luottamuksen kanssa: ketkä lopultakin ovat vähemmän turmeltuneita ja ketkä enemmän, keiden rankaiseminen ratkaisee juonen selviämisen. Leffa yllättää pari kertaa dekkarille ominaisella "oikea ruumis väärässä paikassa" -tyylisellä käänteellä, mutta kerran myös mojovalla, hyvin perusteellisesti kertomatekniikkaa hyödyntävällä tavalla: keiden tarina tämä oikein onkaan? kuinka pitkälle juonen etenemistä määrää oikeuden toteutuminen? "L.A. Confidential"-leffaa en suosittelisi edes kaikille dekkarin ystäville, sillä filkka on niin sumeilemattoman raaka kuin monet 90-luvun toimintaleffat katsovat asiakseen olla. Mutta jos pidit "Epäillyt"-elokuvan oveluudesta tai haikailet "Kummisetä"- filkan kaltaista eleganssia, on "L.A. Confidential" valintasi tälle syksylle. Käsikirjoituksen takana ovat Brian Helgeland ja ohjaaja Curtis Hanson ("Käsi joka kehtoa keinuttaa", "Villi joki"), joiden nimiä niinikään kannattaa pitää vastaisuudessa silmällä. -=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-= M.G. Soikkeli -=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-= Soikkelin elokuva-arkisto