============================================================== Lyhyesti: "Starship troopers" on fasismissaan railakas sota- kuvaus, jossa ideologian parodia ja verinen kohellus on viety scifistiseen ääripäähänsä: harvinainen yhdistelmä tyylitajua ja alien-splatteria. Robert A. Heinleinin militantit unelmat ovat saaneet Verhoevenissa veroisensa ohjaajan. Robocopkamaa. ============================================================== "Ender oppi siis strategiaa ötököiltä, ei ihmisiltä. Hän tunsi häpeää ja pelkoa oppiessaan niiltä, koska ne olivat todella pelottavia vihollisia, murhanhimoisia ja inhottavia." O.S.Card: "Ender" (1985) Muistan lukeneeni viime vuonna O.S. Cardin verkkosivulta, että tämä olisi jo allekirjoittanut käsikirjoituksen "Ender"-kirjan filmatisoinniksi, ja leffaa varten ryhtynyt kirjoittamaan myös _edeltäviä_ tapahtumia "Enderille". Jos "Ender" joskus ilmestyy teattereihin, niin sitä ei voi olla katsomatta R. A. Heinleinin kirjasta tehtyä "Starship troopers" -filmatisointia (1997) vasten: miten intensiivisiksi esitetään nuorten avaruussotilaiden koulutus ja keskinäinen solidaarisuus, millä sitä perustellaan, ja kuinka scifistisesti onnistutaan kuvaamaan ympäristöt ja avaruussodat. "Ender" kun on tarina, jossa taistelu tuntematonta alienrotua vastaan otetaan tosissaan, samoin kuin ihmisrodun sankarin mahdollinen messiaanisuus. Yllä siteerattu tekstinpala on viimeisiä kohtia, jossa "Enderin" ja "Starship troopersin" maailmankuvat vielä sivuavat toisiaan. Verhoevenin "Starship troopersissa" kuvatun maailman kiinnekohdat käyvät ilmi tyylilajista: tämä on armeijalle ja sodalle omistautunut maailma, ja sen kunniakäsitykset ovat banaalin yksiselitteiset, persoonat sotastoorin tyyppihahmojen mukaan pian tunnistettavissa. "Starship troopers" on hallusinogeeninen elokuva - kauniisti sanottuna. Se on ihmiskuvaltaan niin kipeä kuin leffan tekijätiimi olisi tosissaan uskonut Heinleinin militanttiin pulp- proosaan. Ja samalla se on ihan käsittämättömän taitava luodessaan niin autenttisesti koettavan teinien sodan - mitäs muuta kuin ötököitä vastaan, koska he ovat itse niin kauniita (mukana mm. suihkukohtaus jossa toverillisuudeksi pelkistetty erotiikka on silkkaa timanttia sotaelokuvien historiassa) ja täydellisiä. "Starship troopers" on tyyliltään täydellinen vastakohta scifi- elokuvalle "Vaihe IV" (1974), vaikka niiden aihe on sama. Siinä missä "Vaihe IV" oli minimalistinen, tutkiskeleva ja kunnioittava kuvaus ihmisälyn ja "ötökkä-älyn" kohtaamisesta, niin "Starship troopers" marssii katsojien ylitse helvetillisellä efektivoimalla, jonka edessä voi vain nikotella. Se on elokuva, jota jokainen tähtialuksista uneksija rakastaa alusta loppuun, koska se on niin täydesti vain sitä itseään: mitään selittelemätön, mitään ajattelematon, yksityiskohtaisen raaka ja nielu auki höröttävä totaalisen sodan parodia, johon verrattuna jokin poliittinen dystopia "Red Dawn" (1984) on suorastaan syvämietteinen elokuva ja "Platoon" (1986) kuin kivikauden nujakka. On vaikea sanoa, mitä leffalta kuitenkin jää vielä lopuksi kaipaamaan - ehkä itseironisempaa otetta, juuri loppukohtauksessa, tai juonellisesti huikeampia käänteitä. Mutta toisaalta Verhoeven pitää tässäkin kutinsa: sotaelokuvat ovat aina olleet tällaisia, vain volyymissäään vahvistuvia kohtauksia loputtoman sodan rintamalta. Niin vastenmielisen ylimalkainen ja räävitön kuin tämä leffa onkin kuvatessaan kipua ja militanttia maailmankuvaa, on se scifileffojen joukossa melkoinen virstanpylväs - ja osoitus siitä, että vuosi 1997 oli komea vaihe science fictionin historiassa: "Fifth element", "Contact" ja "Starship troopers" ovat omissa alalajeissaan leffoja, joihin nähden uudet scifi- filmien tekijät etsivät paikkaansa; valitettavasti useammin efektien kuin hyvien juonien tai kiinnostavien karakteerien avulla. "Starship troopersin" ainutlaatuisuus syntyy siitä, että kaikki elokuvan nuoret sankarit ja sankarittaret ovat suoraan collegeteinifilkan kaartista eturintamaan siirrettyjä, aivottomia ja aurinkoisia sotureita. He käyttäytyvät täsmälleen niin epäitsekkäästi ja urhoollisesti kuin leffan välipaloihin kuuluvat propagandamainokset, monta sataa wonnaberobocopia. Tai onhan tässä leffassa kyllä aivonsa, mutta ne... ovat vähän tuolla seinällä, pikkasen siellä lattialla... ja sitten vielä pitkin hiuksia... Ja leffan loppua kohden aivollisuus jopa lisääntyy... Ehkä filkan tematiikka jotenkin tiivistyykin siihen, että aivot ovat tämän leffan fasisteille yhtä epämääräinen elin kuin muutkin, ja heidän ötökkäkammonsa perustuu sille, että maailma on niin valmis ja steriili, että galaksin komeassa systeemissä on _pakko_ nähdä bugeja. Vai mitä voisi fasisti tarkoittaa tässä tapauksessa - onko fasismi filmatisoidun kirjailijan demokratiakäsityksen peruja vai Verhoevenin tarpeessa vaatettaa leffansa ss-trooperit natseiksi? Jari Lindholm osoitti Hesari-arvostelussaan (30.1.) hyvin yhteydet Verhoevenin omiin lapsuuskokemuksiin miehitetyssä Hollannissa, mutta päätyi yksipiippuiseen määritelmään fasismista väkivallan elämänvoimaisuuden ihannoimisena. Itse käytän 'fasismia' siinä merkityksessä kuin olen oppinut sen Klaus Theweleitin kirjoista: "puolisyntyneen" miestyypin määreenä, esitystapana ja sellaisena käytöksenä, jossa keskenkasvuinen tunnestautuu fasistisen miesmallin mukaisesti. Juha Siltala on esitellyt Theweleitin teoriasta olennaisen artikkelissaan "Tunteita vastaan panssaroituneet soturit" (kirjassa "Miestä rakennetaan"). Mielestäni monet kuvaukset fasistisesta, halujaan ja kontaktintarvetta vastaan kamppailevasta miestyypistä sopivat harvinaisen hyvin "Starship troopers"- elokuvaan: "Muodostelmassa taisteleminen hävittää kontaktipelon. Vihollinen jopa vahvistaa olemassaolontunnun - hengissä selvinnythän ei ole vajonnut muodottomaksi. -- Massan annihilimoinen lopettaa epätodellisten tunteiden kiusan. -- 'Kansakunta' on valittu joukko, puolueet taas massaa. 'Kansakunnalla' ei ole mitään tekemistä kansallisuuden, valtiomuodon tai rajojen kanssa, vaan se on herruuteen kutsuttujen miesyhteisö." Jep, tähtialustruuppereissa on myös naisia, mutta sehän jos mikä on taitava temppu antaa ryhmän sisäiselle koostumishalulle heteroseksuaalinen purkautumistie, sillä tämän leffan naiset ovat pelkkiä rinnoilla varustettuja miehiä. Suunnattomat ötökät voitaisiinkin tulkita jättiläismäisiksi sukuelimiksi, joiden rietasta ulokkeisuutta ja reflektiivistä hurjuutta vastaan miehet taistelevat - raajojaan menettäen. -- M.G. Soikkeli