================================================================== Lyhyesti: Kieslowskin "Valkoinen" on kevyempi kuin "Sininen" ja muutenkin aika erilainen kuin ohjaajan aiemmat filmit. Jos ohjaajaa on epäillyt tekotaiteellisuudesta ja kärsinyt "Sinisen" juonettomuudesta ja pitkistä esteettisistä iltapuhteista, niin "Valkoinen" voi olla jopa hilpeä yllätys. Toisaalta esimerkiksi "Kymmenen käskyn" musta huumori on nyt harmaampaa ja maailma muutenkin omituisuudessaan surullisempi; kukaan ei ole kotonaan. ================================================================== Pidin kovasti "Valkoisesta" ja kuitenkin se oli pettymys odotuksiin nähden - ihan kuten "Sininen" ensi katsomalta. Mutta "Valkoista" ei toivo näkevänsä heti uudelleen, ei odota uusien tunteiden aukeavan uusien kuvamotiivien seurannalla. "Valkoisen" vitsit ovat mustempia ja toteavampia, osa kyynistä maailmaa ja kuitenkin sen ulkopuolella. Sen käsittelemät tunteet, rakkaus ja toveruus, ovat samoin kyynisen maailman mittaisia ja ehkä kuitenkin unelmia, joista vain elokuvat voivat puhua. Kiehtovaa "Valkoisessa" on sen päähenkilöiden paikattomuus motivoitumisen hierarkioissa. Päähenkilö ei tunnu haluavan juuri muuta kuin vaimoaan, ja kuitenkin hän haluaan toteuttaessa joutaa ymmärtää muiden ihmisten tunteita. Hänellä on Mustanaamion humanismi: hyvä hyville, paha pahoille, ja päämäärä kuittaa kaiken. Kieslowski tekee päähenkilönsä tieten tahtoen naurettavaksi alusta pitäen ja kertomuksen varrella osoittaa tässä ylevyyttä, sydämen hyvyyttä. No, jos tällä kertomuksella on hieman oma maailmankuvansa, jonka keskeinen symboli on avioseksin (epä)onnistuminen, niin mikä on maailmankuvan takana? Minkä suuren tarinan diskursointia "Valkoinen" on - jos "Sininen" oli rakkauden ehdottomuudesta, aidon yksittäisen hyvän uneksinnasta sielläkin missä sosiaalinen paine pakottaisi helpoimpaan eleeseen: yhtyvän Euroopan konsertointiin maailmassa jossa kuka tahansa voi rakastaa ketä tahansa. Kieslowski tietoisesti painottaa trilogiansa kokonaisuutta (esimerkiksi "Valkoisen" pienillä "Sinistä" muistuttavilla tapahtumilla), ja yhdessä ja yhtäsoittoahan nämä "Trois couleurs" pitäisi katsoa. "Valkoista" katsoo väistämättä "Sinisen" taustaa vasten. Myös "Valkoinen" käsittelee rakkauden ehdottomuutta, jopa pakkomiellettä, joka kuitenkin on näyttävästi enemmän kuin ympärillä peuhaavien pienempien ihmisten arvot. Sen tarina on "mahdoton" ja looginen, kohtuuton ja helposti empatisoitavissa. Sen rakastava pari on sietämätön ja sympaattinen, eikä heidän keskinäinen suhteensa tuntuisi vaativan mitään tarinaa ja seikkailua tapahtuvaksi. Kammalla soitettu kansanlaulu tiivistää pienen ihmisen suuren nostalgian. Kaikesta mahdottomuudestaan huolimatta "Valkoisen" tapahtumat tuntuvat etenevän hyvinkin luontevasti kohtauksesta toiseen. Elokuvan yllättävästä loppukohtauksesta käsin joutuu katsomaan uudelleen mitä tarina oikeastaan ajoikaan takaa. Värisymboliikka tarjoaa sekin pelkän vitsin kaltaisen vastauksen - verratkaapa vain millaiseen naisen kokemukseen "Sinisen" siniset hetket sijoitettiin suhteessa "Valkoisen" valkoista feidausta. Vai onko päähenkilöiden ja tarinan keskeisin unelma siinä minkä täytyy löytyä aivastuksen kaltaisena _vaistomaisena_ kurottumisena arjen ja ruumiin ulkopuolelle? Elokuvan viimeinen vastaus on kovasti pessimistinen. Ehkä ainoa olennainen kiintopiste toiselle katsomiselle olisi kiinnittää huomio "Valkoisen" ihmisten eleisiin suhteessa heidän edellään tapahtuneeseen, sillä tuntui kuin päähenkilöt olisivat etsineet jotain mikä on tapahtunut heidän johdatuksekseen, kysellen toisiltaan eleitä oman (identiteetin) ja yhteisen tarinan selitykseksi, ja vasta elokuvan lopulla he näyttävät toisilleen ne eleet joilla todistavat mitä ovat. "Valkoinen" liikkuu Puolan talvessa, taloudellisessa ja henkisessä pakkasessa. Paljon on kuitenkin tapahtunut sillä välin kun Euroopan suuri tarina (järjen? yhtyvän Euroopan? suuren rakkauden?) on tapahtunut toisaalla; kyse on varmaan myös Kieslowskin tunteiden kuvittamisesta, paluun mahdollisuuden ja mahdottomuuden ajatuksista päähenkilön kokemusten kautta. Katsoin tuota Mika Waltarin näköistä surullisen hahmon ritaria lähellä metafiktiota kulkevana sankarina, joka miltei tietää millaisen tarinan jäljillä hän on ja mitä hänelle voi tapahtua; hän palaa Puolaan kuin kuolleista, rakentaa siellä identiteetin länsimaisen ihanteen mukaisesti nähdäkseen mitä se merkitsee ja käy samalla lävitse ne (uskonnolliset) arvot jotka hänellä olisi pitänyt olla mukanaan jo länteen päin kääntyessään. Ja vasta sitten hän on uudelleen valmis kahden ihmisen ja ehdottoman rakkauden tarinaan. No juu, "Valkoinen" on myös leppoisin uskonnollinen tarina mitä nykypäivän transsedenttinsa hukanneessa Euroopassa osataan kertoa; joskin jo "Veronican kaksoiselämässä" oli runollisia visioita kuolemattomuuden muodoista: tänäänkin satuin syntymään uudelleen minuna. Saapa nähdä millainen on "Punainen". -- ################# "Minä olen unelmien tuomari ja sinä olet rakkauden tuomari. M.G. Soikkeli No, minä tuomitsen sinut siitä, että olet unelmoinut csmaso@uta.fi hyvistä asioista, koko elämäsi kestävään työhön ja ################# kärsimykseen unelmiesi vuoksi" - O.S. Card - Soikkelin elokuva-arkisto