================================================================= Lyhyesti: "Ammattitappajat" on hieman keskitasoa pidempi ja parempi jännäri, jossa tapetaan niin paljon ja nopeasti, ettei juonen falskeja kohtia ehdi kirjata. Hienoinen nettiscifi-viritys ja miltei kiehtovan omituiset näyttelijävalinnat pitävät katsojan hereillä. Jos tykkää Richard Donnerin ohjaamasta aktiosta, ei tämäkään tuota pettymystä. ================================================================= "Ammattitappajat" (orig. "Assassins") on tarina kahdesta kilpailevasta tappoalan huippumiehestä, vanhasta ja nuoresta, sekä heidän selvitettäväkseen tulevasta datavarkaudesta. Sen tarina kuulostaa urbaanilta westerniltä, ja nimi elokuvalta, joka voisi olla yhtä hyvin Kaurismäkien tai vaikka Sergio Leonen ohjaus. Ammatillisuuden korostaminen groteskissa yhteydessä saa tarinan kuulostamaan hirtehisen ironiselta. Richard Donnerin tyylilaji on kuitenkin aina ollut keskemmällä elokuvan toiminnallista valtavirtaa. Käsikirjoitus tarjoaisi enemmänkin mahdollisuuksia kahden erilaisen kuolemakultin kohtaamiseksi, mutta Donner käyttää siitä hyväkseen lähinnä sen miten kaksi erilaista tappajaa voidaan saada saman juonen sisälle; heidän ei tarvitse keskustella juuri muutoin kuin aseillaan. Sylvester Stallone hienostuneena, moraaliset rajansa tuntevansa ammattitappajana on nimellinen valinta. Stallonen vähäinen karisma saadaan kyllä hyvin mukaan tiiviillä melankolisella aloitusjaksolla. Edes naiselle Stallone ei joudu puhumaan kolmea lausetta pidempiä repliikkejä. Sylvester Stallone on pitkästä aikaa vähintään siedettävä, vaikka hänen märkivät, liikkumattomat kasvonsa eivät olisikaan paras valinta tähän tarinaan. Voi hyvin kuvitella millainen tämä elokuva olisi ollut Luc Bessonin ohjaamana ja Jean Reno pääosassa. Varmasti Antonio Banderaskin olisi suhtautunut vähemmän virnistellen vastustajaansa ja joutunut muuttamaan tapaa tehdä oma hilpeä tappajansa. Nyt Banderas painelee naureskellen läpi leffan, milloin hän ei pelkästään vuodata verta ja hikeä, eikä hänen tarvitse näytellä oikeastaan kummemmin kuin Rodriguezin "Desperadossa". Omituisen epäyhtenäiseen näyttelijäkaartiin kuuluu tarinan kolmantena osapuolena datarosvoa esittävä Julianne Moore. Hahmo on persoonallisempi kuin Mooren vastikään "Yhdeksän kuukautta"- elokuvassa toteuttama äitirooli, ja jopa Stallonen sylissä Moore säihkyy enemmän erotiikkaa kuin Hugh Grantin (kts. myös "Kadonnut maailma"). Syy ei ole herrojen animaalisen virityksen erossa, vaan käsikirjoitusten eroissa: "Ammattitappajat" heittää henkilönsä yksinäisempään maailmaan, jossa ammattitappajat ja tietoverkkofriikit tunnistavat toisissaan vaaliheimolaisen. Molemmat ovat läsnäolovammaisia, jotka korvaavat ihmissuhteet kone(ase)suhteilla. Ammattitappaja Stallonekin naputtelee leppoisasti yhdellä kädellä kannettavan Applen näppäimistöä saadakseen modeemitse ohjeet seuraavasta kontrahdista. Katsojalta kyllä pettää pokka viimeistään siinä vaiheessa, kun Stallonen esittämä älykkötappaja alkaa pohtia 15 vuotta ratkottua shakkitehtävää... Liekö muuten sattumaa, että Julian _Mooren_ hahmo on nimeltään Electra; sama kuin ammattitappajaa kuvanneessa sarjakuva- albumissa? Nettiscifi on ihan söpöä fantasiaa, ja aika viatonta gentleman- urheilun kaltaista leikkiä on myös kansainvälisen luokan murhaprofessio tämän elokuvan mukaan. Ihan eri tasolla kylmän ja kiehtovan tappajien maailman näytti Besson "Nikitassa" ja "Leonissa". Oikeastaan leffassa säilyy jännitys tasan niin kauan kuin henkilöhahmot pidetään mahdollisimman erilllään toisistaan, kissa & hiiri -jahdissa pokkaripainoksena tuotetun hi-tecin avulla. Parhaimmillaan tarina olisi pysynyt, jos nainen ei olisi koskaan tullutkaan leffaan mukaan kuin nettilogonsa muodossa (meow@comsat.cat). Alkaako mainstream-leffojen teollisuus hajautua selvästi kahdeksi alueeksi, joille pienemmät studiot vain värkkäilee kohtauksia liitettäväksi minne parhaiten sopii? Yhtäällä ovat perheleffat, joissa on komediaa ja helliä sydämiä ja koiria ja pehmopornoa; toisaalla ovat sinkuille rustatut filmit, joissa on jännitystä ja huohottavia kehoja ja kissoja ja puolikypsää erotiikkaa? "Ammattitappajat" on sellainen kahden ja puolen tähden elokuva, joka ei voita paljoakaan isolla kankaalla, ei ainakaan siihen ratkaisevaan neljään kymppiin nähden. Sen ainoaksi bonukseksi kandee mainita, että leffan ratkaisuhetket sijoitetaan vainajain muistopäivälle - loistava valinta Finnkinolta sijoittaa ensi-ilta tälle viikonlopulle! Ja bonuksen bonuksena filkka huipentuu ammuskeluleffojen hypoteettisimpaan ihmelaukaukseen. Siinä riittää perheen pienimmillä ihmettelemistä vesipyssyjen kanssa. Soikkelin elokuva-arkisto